perjantai 3. marraskuuta 2017

8. Ilopukkeja ja auringonpaistetta


Eilen torstaina oli vakituinen vuokrauspäivä Vikkanilla ja meidän piti alunperin Eevan kanssa mennä kentällä koulujuttuja. Kenttä oli kuitenkin aivan kivikova ja jäinen joten se suunnitelma hautautui heti. Hevosilla ei vielä ole hokkikenkiä, kun lumen pitäisi viikonloppuna sulaa pois joten maastoonkin lähtö oli otettu pois vaihtoehdoista. Ilman hokkeja emme uskaltaneet lähteä luistelemaan teille, kun hevoset luistelivat jo matkalla pihatosta talliin.




Hetki pähkäiltiin Eevan kanssa, että no mitäs nyt tehdään kun ei kentällä pystytä menemään eikä maastoonkaan uskalla lähteä hengellä leikkimään. Päätettiin kysyä tallin omistajalta, että olisiko jokin pelto käytössä. Saimme käyttää tallin peltoa, jossa hevoset olivat kesällä olleet laitumella joten meillä oli taas suunnitelma!

Lähdettiin hakemaan hevosia tarhasta, joka oli aivan hirveässä kunnossa. Vikkan tuli kiltisti vastaan ja lähdin viemään tammaa jo talliin, kun Eeva vielä metsästi Vernaa. Kaikki muut hevoset olivat pihaton perällä joten periaatteessa Vikkan joutui nyt tulemaan "yksin" talliin, joka ei tietenkään blondihevoselle sopinut vaan se iski jarrut kiinni pihaton ovella. Siinä yritin maiskutella ja houkutella Vikkania liikkumaan, mutta sitten joku hevonen hirnahti ja Vikkan heitti ympäri. Minä tyhmänä olin ottanut hiukan rikkinäisen riimunnarun, joka ei tietenkään kestänyt painoani jolla yritin pitää Vikkanin hallinnassa vaan naksahti poikki jolloin suomenhevonen juoksi iloisena takaisin kavereidensa luokse. Minä taas istuin rähmälläni pihaton pohjalla. En osannut olla vihainen, koska tuosta on alkanut tulla Vikkanille jo paha tapa. Olen nimittäin kuullut, että on tehnyt muillekkin saman karkaamistempun, varsinkin kesällä laitumella. Varmaan Vikkan on päässyt joskus lapselta irti, joka ei ole pystynyt pitämään hevosta ja tamma on tajunnut lippunsa vapauteen. No eipä siinä muuta kuin tamma uudestaan kiinni ja talliin - tällä kertaa sain sen sisälle asti!


Vermiselli "Verna", Eevan vuokrahevonen
Saatuamme hevoset valmiiksi suunnistimme kentälle jossa nousimme sitten satulaan. Minulla oli ensin hankaluuksia jalustimien kanssa, kun Vikkanilla oli uusi satula joten en voinut käyttää samoja reikiä kuin edellisissä jalustinhihnoissa. Hetken siinä säheltäessäni pääsimme vihdoin matkaan eli peltoa kohti. Vikkanilla ja Vernalla oli ollut pari päivää vapaata, kun tunteja oli peruttu kentän huonon kunnon takia joten tammoilla oli jonkin verran virtaa. Pelto koostui isohkosta mäestä, jonka alla oli noin kentän kokoinen tasainen alue. Lunta oli vuohiseen asti eikä pelto ollut yhtään liukas joten se oli täydellinen ratsastaa!


Kävelimme rauhassa pellon kokonaisuudessaan ympäri käynnissä, jonka jälkeen jäimme pyörimään kentän kokoiselle alueelle. Emme menneet enää tässä vaiheessa peräkanaa vaan aloimme keskittyä omaan ratsastukseemme. Vikkan oli aluksi ihan kivantuntuinen, mutta mitä enemmän ravasin sitä oudommaksi se muuttui. Kohta se vain tikitti eteen päin jännittyneenä, pää pystyssä eikä myödännyt yhtään kuolaimelle. Pyysin Eevaa katsomaan Vikkania ja hän huomasikin satulan olevan aivan liian edessä. Satula on siis uusi Vikkanille ja nähtävästi epäsopiva, koska se valuu eteen lapojen päälle jolloin Vikkanista tulee jännittynyt ja avuilta pois juokseva. Niimpä tulin alas selästä ja korjasin satulan oikealle paikalle. Kiristin vyön hyvin ja nousin takaisin selkään. Vikkan tuntui heti rentoutuvan ja hakeutuikin heti kuolaimelle sekä pyöristyi. Tätä onnea ei tosin kestänyt kuin viisi minuuttia ennenkö satula oli valunut takaisin lapojen päälle. Vyötä taas ei voinut laittaa kireämmälle joten valuminen ei voinut johtua siitä. Menin Vikkanilla aika kevyesti satulaongelman takia sekä siksi, että opettaja oli sanonut tamman etujalkojen olevan arat. Vikkan on tiineenä joten jalkojen arkuus voi johtua siitäkin, kuka näistä ottaa selvää.


Eeva otti myös laukkaa Vernan kanssa ja minä taivuttelin Vikkania sillä aikaa ravissa. Tein avotaivutuksia harjoitusravissa molempiin suuntiin, jotka onnistuivat ihan hyvin. Tosin vasen oli Vikkanille vaikeampi, joka voisi myöskin kieliä satulaongelmasta. Itse en ottanut Vikkanin kanssa laukkaa, kun ohje oli tosiaan ottaa vähän kevyemmin. Päätimme ravata ison mäen pari kertaa ylös ja minä asettauduin Vikkanin kanssa peränpitäjäksi. Vikkanillahan nousi heti kierrokset, kun se pääsi menemään Vernan perässä. Häntä viuhui puolelta toisella ja sain oikeasti pidättää tammaa kun lähdimme ravilla kohti mäkeä. Noin puolessa välissä mäkeä Vikkan sitte päätti ensin nostaa laukan ja sitten pukittaa kaksi keinuhevospukkia, jotka tulivat minulla ihan puskista. En horjahtanut enkä ollut tippumassa vaan automaattisesti pidin ohjista vastaan, kun Vikkan yritti laskea päätään. Aurinko paistoi takanamme joten näin aitiopaikalta pukit Vikkanin varjosta - ja kyllä siellä joka jalka kävi ilmassa. Tuon jälkeen Vikkan kyllä laski raville, mutta tuntui hetken räjähtävältä aikapommilta kun pääsimme mäen päälle. Eihän blondihevoselle voinut kuin naureskella! Pukit olivat niin tasaisia ettei takapuoli edes irronnut satulasta.


Kävelimme takaisin mäen alle ja siellä ravasimme hetken keventäen pari ympyrää. Sitten vaan uusi yritys ja nyt oli tarkoitus ravata rennosti mäki ylös - mikä onnistuikin melkein. Nimittäin Vikkanilla ei nyt ollut mikään kiire mäkeen vaan se ravasi letkeästi ja rauhassa - kunnes olimme melkein mäen huipulla. Ehdin jo ajatella, että hyvä nyt ei tullut pukkeja kun Vikkan taas alkoi pomppia pupupomppujaan. Ja taas näin varjosta jalkojen käyvän ilmassa ja Eevakin ehti nähdä tapahtuman osittain. Taas kaksi keinutuolipukkia, joissa oli todella helppo pysyä ja eihän niille voinut olla nauramatta. Nyt pukkien jälkeen Vikkan kyllä rauhoittui heti ja olikin hengästynyt. Kävimme vielä kävelemässä pitkin ohjin koko pellon ympäri - myös mäen ylös, johon Vikkan ei sanonut mitään käynnissä vaikka kävelikin varsin reippaasti.

Lopuksi jalkauduimme kentällä ja otimme muutamia kuvia meistä ja hevosista. Mutta oli kyllä todella mahtava ratsastuskerta lumisella pellolla ja vielä auringonpaisteessa! Ei myöskään uskoisi, että minä olen ollut erittäin pukkikammoinen ihminen ja nyt vain nauroin tapaukselle. Eli kehitystä on tapahtunut!

Verna & Vikkan

Verna & Eeva




Sunnuntaina olisi tarkoitus mennä Samilla maastoon, pidetään peukkuja että sää pysyy hyvänä!

Oletteko te jo päässeet ratsastamaan lumisilla pelloilla?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti